Relasphone - uusi mobiilisovellus metsän omatoimiseen arviointiin

Relasphone-mobiilisovellusta käytetään metsäkuvion puuston runkotilavuuden ja hinnan arvointiin.

Metsäkuvion mittauksessa käytetään sovelluksen relaskooppinäkymää, jolla lasketaan eri puulajien runkomäärät mittauspaikalla. Lisäksi syötetään metsäkuvion puiden keskimääräinen pituus. Puiden pituuden suuntaa-antavaan arviointiin voi käyttää apuna sovelluksesta löytyvää kulmamittaukseen perustuvaa korkeusmittaustyökalua. Annetuista tiedosta lasketaan automaattisesti puulajikohtaiset pohja-pinta-alat (PPA) ja edelleen arvio puuston runkotilavuudesta (m3/ha). [Huomaa, että Relasphone soveltaa relaskooppikerrointa 2. Puita luettaessa näytetään havaittujen puiden lukumäärä ja laskennassa käytetty pohjapinta-ala on siis kaksinkertainen luettujen puiden lukumäärään nähden.]

Kullekin metsäkuviolle voidaan tehdä useita mittauksia, ja kuvion kokonaispuusto lasketaan mittausten keskiarvona. Lisäksi esitetään arvio metsäkuvion puuston euromääräisestä kauppa-arvosta. Arvo perustuu käyttäjän syöttämiin puun hintatietoihin.

Mittaustiedot ja arviolaskelma tallentuvat laitteelle, ja tietoja voi täydentää myös jälkikäteen. Mittauspaikan sijainti haetaan automaattisesti GPS-paikannuksen avulla. Sijainnin leveyspiiritietoa käytetään relaskooppilaskennassa Gustavsenin ja Fagerströmin muotolukuyhtälöitä sovellettaessa, ja näin saavutetaan tarkempia arvioita eri puolella Suomea. Metsäkuvion tietoihin voi halutessaan liittää myös muistiinpanoja ja valokuvat mittauspisteistä.

Relasphone 1.5 on ladattavissa ilmaiseksi Google Play -sovelluskaupasta.

Sovelluksen relaskooppinäkymässä hyödynnetään puhelimen kameran ominaisuuksia ja korkeusmittauksessa puhelimen kiihtyvyysanturia. Eri valmistajien puhelinmalleissa ja eri Android-ohjelmistoversioissa saattaa esiintyä eroavaisuuksia, jotka vaikuttavat relaskoopin hahlon leveyden laskentaan tai kulman mittaukseen ja siten arviointien tuloksiin. Relaskoopinäkymän hahlon leveys on laitekohtaisesti kalibroitavissa näyttämään oikeaa leveyttä tunnetulla mittausetäisyydellä. Kalibrointityökalun saa valittua näkyviin, kun relaskooppinäkymässä painaa puhelimen ’menu’-painiketta. Relasphonen ensimmäisellä käyttökerralla relaskoopin hahlon koko on syytä tarkistaa ja tarvittaessa säätää oikeaksi.

Relasphonessa on myös kokeellinen puun pituuden arviointityökalu. Työkalun saa auki Puiden pituudet -näytössä puhelimen ’menu’-painikeesta. Mittauksessa kannattaa tarkkailla mittarin näyttämää etäisyysarviota puuhun tuloksen laadun varmistamiseksi. Työkalu ei automaattisesti kirjaa arviota pituudeksi, vaan pituus täytyy syöttää käsin.

Ohjelma toimitetaan sitoumuksetta ja sellaisenaan. VTT ei anna ohjelmalle tai sen sisällölle minkäänlaista takuuta. VTT pidättää oikeuden päivittää ohjelmaa tai poistaa sen Play-kaupasta milloin tahansa. VTT ei vastaa mistään mahdollisesta kulusta, menetyksestä tai vahingosta, joka aiheutuu ohjelman käyttämisestä, vaikka VTT:llä tai sen edustajalla olisi ollut tieto palvelussa olevasta virheestä.

Android app on Google Play

© 2013 Teknologian tutkimuskeskus VTT